Jauhopölyä ja jauhelihakastiketta

 – Miten pasta tuli ja sotkin käteni jauhoihin

Jos joku olisi vuosi tai kaksi sitten väittänyt, että meidän pöydässämme syötäisiin viikoittain italialaista vehnäpastaa perunan sijaan, olisin pitänyt asiaa erikoisena enkä olisi uskonut. Peruna oli kaiken rehellisen ruokailun vankka perusta. Mutta niin vain kävi: huomaamatta ja lopulta rytinällä pasta raivasi tiensä arkeemme.

Aluksi se tuli satunnaisesti ostettuna – kuivana, kovina pätkinä pahvipakkauksissa. Kyse oli kuitenkin muustakin kuin helppoudesta. Pasta toi mukanaan tuulahduksen toisenlaisesta ruokakulttuurista: sellaisesta, jossa syöminen on yhdessäoloon pysähtymistä. Siitä tuli tuttu lohturuoka, jonka ympärille on helppo istahtaa.

Mutta kun omaishoitajana ruokaan on syntynyt syvempi suhde, nälkä kasvaa syödessä. Pelkkä valmispussi ei enää riitä, vaan herää uteliaisuus: mitä jos tekisin tämän itse?

Siinä kohdassa astutaan alueelle, joka on yhtä aikaa kiehtova ja todella pelottava. Sillä toisin kuin pussin avaaminen, itse tehty tuorepasta on sotkuista peliä jauhonpöllyssä. Eikä pastataikinan oikea koostumus ole vielä avautunut – se on minulle edelleen suuri mysteeri.

Keittiössä olotila muistuttaakin usein pientä lumimyrskyä. Jauhoja pölisee pöydänkulmilla, keltuainen karkaa jauhovallin yli ja kädet ovat tahmeassa taikinassa. Nykymaailmassa, jossa kaikki pyritään paketoimaan siistiksi ja vaivattomaksi, tällainen hallitsematon jauhopöly tuntuu melkein poikkeustilalta. Tarvitaanko me todella tällaista?

Kuitenkin juuri siinä sotkussa piilee koko tekemisen syvin oppi. Pastataikina nimittäin opettaa näppituntumaa.

Aluksi sitkeä massa alkaa kämmenten alla pikkuhiljaa muuttua. Kun sitä vaivaa kärsivällisesti, gluteeniverkko herää eloon ja tahmeus väistyy silkkisen joustavuuden tieltä. Huomasin myös, että leipäkoneessani on pastataikinalle oma 15 minutin ohjelmansa. Kun taikina on saanut levätä ja se kaulitaan pastakoneella ohuiksi levyiksi, keittiön aiempi kaaos unohtuu.

Pöydälle leikattu tuore tagliatelle ei ole vain ruokaa – se on kätten työtä ja tekemisen iloa. Parhaat asiat keittiössä vaativat joskus hieman jauhopölyä, ripauksen kärsivällisyyttä ja rohkeutta tarttua toimeen omin käsin
.

Vähän sama kuin makkaran teko: ei nämä aina helppoja ole, mutta miksi kaiken pitäisikään olla?