Nostalgiaa

Jauhon pöllyssä

Kone odottaa työtä

Hopeiset telat

Hetken päästä ne tekee

Tuoretta pastanauhaa

ja vehnäjauhon renessanssi

Kodinhoitohuoneen kaapin perimmäisestä nurkasta, vanhojen kakkuvuokien ja kerran vuosikymmenessä tarvittavien glögilasien takaa, pilkotti vanha pahvilaatikko, jossa oli hintalappu: 198 mk. Aivan kuin historiallinen muinaismuisto vuodelta 1996 – laite, joka oli jäänyt unohduksiin peräti 30 vuodeksi. Siis siitä asti, kun television kanavia taisi olla vasta kolme ja ruoanlaitto tarkoitti useimmiten perunaa, kastiketta ja lauantaista HK:n Sinistä lenkkiä
.

Sieltä se löytyi: italialainen Marcato-pastakone. Tyylikäs, painava ja täysin tietämätön siitä, että se oli viettänyt kolme vuosikymmentä pimeässä kaapissa.

Omaishoitajan arki on tunnetusti laji, jossa rutiinit ovat rautaa ja aikataulut kiveen hakattuja. Samat tutuiksi havaitut ruoat pyörivät lautasilla viikosta toiseen – on helppoa ja turvallista valita se reitti, jonka tietää toimivan ilman yllätyksiä. Mutta toisaalta: juuri siksi pienikin poikkeama tutusta ja turvallisesta saattaa tuntua keittiössä suoranaisesta seikkailusta.

Päätin, että annan vanhalle koneelle uuden elämän. Omaishoitajuus kaipaisi rinnalleen palasen italialaista ruokakulttuuria – tai vähintäänkin pienen mausteen arjen pyöritykseen.

Nostin laitteen pöydälle, ja pienen tarkastelun jälkeen totesin sen olevan vain vähän jauhoinen. Ehkä sitä oli aikoinaan vain kerran kokeiltu ja heti vaikeaksi havaittu. Puhdistin sen mikrokuituliinalla. Kultainen sääntö muistui mieleen heti: ei vettä, ei tiskikonetta, ei mitään pesuaineita. Vain kuiva liina, pieni suti ja henkinen valmistautuminen.

Ajoin ensimmäisen taikinanpalan telojen läpi puhdistusajona. Se keräsi matkaan vuosikymmenten pölyt ja unohdukset, minkä jälkeen taikina jouti kunnioituksella bokashiin. Kone on valmis palvelukseen.

Itse taikina on reseptiltään suorastaan nerokkaan yksinkertainen:

Klassinen tuorepastataikina

Ainesosa	Määrä (2:lle)	Määrä (4:lle)	Huomioitavaa
Jauhot	200 g	400 g	Italialainen Tipo 00 tai puolet durum- / puolet vehnäjauhoa
Kananmunat	2 kpl	4 kpl	Koko L (noin 60 g/kpl)
Öljy / Vesi	Tilkka (tarvittaessa)	Tilkka (tarvittaessa)	Vain jos taikina tuntuu vaivatessa liian kuivalta

Muistisääntö: 100 g jauhoja ja 1 kananmuna per ruokailija.

Valmistin pastaa

Ei mitään kemiaa, vain vaivaamista ja kärsivällisyyttä. Kun taikina oli saanut levätä kelmun alla puolisen tuntia (mikä tekee hyvää kenelle tahansa meistä), alkoi varsinainen näytelmä: taikinan ajaminen koneen läpi.

Join taikinapallon veitsellä pienempiin osiin. Kampea pyöritettäessä kuuluva tuttu, tasainen mekaaninen naksahdus toi mieleen vanhat hyvät ajat, jolloin laitteet tehtiin kestäviksi ja korjattaviksi. Ensin mentiin paksulla asetuksella, sitten taittelu kirjeeksi ja uudelleen läpi – tämä "alustus" tekee rakenteesta samettisen. Pikkuhiljaa naksautettiin pykälä pykälältä ohuemmaksi. Pöydälle alkoi muodostua silkkimäisen sileää, pitkää nauhaa, joka sai koko keittiön näyttämään hetken aikaa bolognalaiselta trattorialta. Viimeisenä silauksena syötin levyn leikkuriosan läpi, ja tasaiset fettuccine-nauhat tippuvat pöydälle kuin taikaiskusta
.

Kun valmis fettuccine liukui kiehuvaan, reilusti suolattuun veteen ja kypsyi parissa minuutissa, huomasin hymyileväni. Sama tuttu ruokapöytä, mutta lautasella jotain, mikä oli tehty alusta asti itse, omin kätösin ja hieman vaivaa nähden.

Arjen keskellä ei aina tarvita suuria irtiottoja tai kaukomatkoja. Joskus riittää, että kaivaa kaapin perältä vanhan laitteen, jauhottaa pöydän ja antaa kammen pyöriä. Tuoreen pastan tuoksu keittiössä todistaa, että ruokakulttuuria voi virkistää milloin vain – riittää, kun uskaltaa herättää uinuvan klassikon.

Ja seuraava kerta: Siihen ei toki kulu kolmeakymmentä vuotta!