Joustavuuden taito vaiko

muutaman pillerin nielaisu?

Jokainen päivä tuo tullessaan jotain uutta: uusia ajatuksia, uusia tapoja ja hiljalleen hiipiviä tottumuksia. Olen huomannut, että elämän laatu mittaillaan pitkälti siinä, kuinka avoimin mielin pystyy maailmaa katsomaan. Mitään ei pitäisi julistaa täysin ehdottomaksi – eihän edes teräsjousi taivu murtumatta, jos siinä ei ole joustavuutta.

Kuitenkin arjen paradoksi on ilmeinen. Sanotaan, että terveenä pysyminen on loppujen lopuksi helppoa. Pitää vain säännöllisesti syödä sellaista, mistä ei erityisemmin pidä, käyttää juomia, joita ei ikinä tilaisi omasta tahdostaan, ja tehdä asioita, jotka mielellään siirtäisi ainakin huomiseen – tai mieluiten unohtaisi kokonaan.

Sohvan vetovoima eli tutummin löhöäminen on nimittäin merkittävästi mukavampaa kuin reipas ulkoilu. Se on pehmeää, lämmintä ja syvästi ymmärtäväistä. Mutta valitettavasti se on myös suora ja leveä tie turmioon.

Pieni mukavuusalueen ulkopuolelle astuminen ja pienten hyvien tapojen omaksuminen pitää mielen kirkkaana ja nivelet liikkuvassa kunnossa. Ja kun sen päivän liikuntavelvollisuuden on hoitanut pois alta, tuntuu se ansaittu lepohetki aina monin verroin makeammalta.

Joustavin mielin
astun ulkoilmaan, saa
sohva odottaa.
Makeampi on lepo,
kun on treenannut vähän.